Ongelmalliset vesien tilaluokitukset

Viimeistään EU-tuomioistuimen Weser-tuomio (C-461/13) merkitsi vesien tilatavoitteiden tulemista oikeudellisesti sitoviksi ja tilan heikentämiskiellon kohdistumista jopa yksittäisiin laatutekijöihin. Tämä on kuitenkin vesiviljelyssä luvanhakijan kannalta useassa kohdin erittäin ongelmallista.

Ensinnäkin, vesienhoitosuunnitelmilla ei alun perin lainsäädäntöä valmisteltaessa tarkoitettu olevan sitovia oikeusvaikutuksia. EU:n vesipuitedirektiivi (2000/60/EY) täytäntöönpantiin kansallisesti vesienhoitolailla (1299/2004). Lain esitöissä on nimenomaisesti mainittu, että vesienhoitosuunnitelma ei vaikuta suoraan luvan myöntämisedellytyksiin (HE 120/2004). Lisäksi esitöissä on todettu, että laki ei aiheuta suoria velvoitteita eikä suoria taloudellisia vaikutuksia toiminnan harjoittajille. Samat seikat on toistettu vielä lakia muutettaessa vuonna 2010, kun lakiin lisättiin merenhoidon järjestämistä koskevat säännökset (HE 323/2010).

Oikeuskäytännön perusteella vesienhoitosuunnitelmat ovat siis saaneet merkittävää sitovuutta, jota niillä ei edes tarkoitettu olevan. Aiheellisesti voidaankin kysyä, täyttääkö nykyisen kaltainen lainsäädäntö edes perustuslaissa asetetut vaatimukset siitä, että velvollisuuksista tai ainakin niiden perusteista on aina säädettävä lailla (PeL 80 §). Ainakaan luvanhakijan kannalta nykyisestä lainsäädännöstä seuraavat velvoitteet ja taloudelliset vaikutukset eivät todellakaan ole ennakoitavissa.

Toiseksi, vesienhoitosuunnitelmissa olevat luokitukset ja niiden määritysperusteet eivät suinkaan ole yksiselitteisiä. Meriviljelyn luvituspilottien loppuraportissa (VN 38/2018) on listattu peräti yhdeksän tilaluokitukseen vaikuttavaa tekijää, joita voitiin pitää epävarmoina. Silti lupakäytännössä nämä epävarmat määritykset estävät tai rajoittavat perusteltujakin hankkeita.

Vesipuitedirektiivissä on ekologisen tilaluokituksen antaminen määrätty tehtäväksi ns. one-out all-out periaatteella. Tätä ei kuitenkaan sovelleta Suomessa, koska käytettävissä olevat tausta-aineistot eivät ole riittävän kattavia. Tilaluokitukseen sisältyykin matemaattisten taustatietojen lisäksi aina myös arviointia. Lisäksi osa luokituksista on laskennallisten tietojen puuttuessa tehty puhtaasti arvioimalla. Tilaluokitusprosessi on siten lopulta vain sen tekijän, käytännössä jopa vain yhden virkamiehen, subjektiivinen näkemys asiasta.

Luvanhakijan pitäisi silti mallinnuksella pystyä osoittamaan, että hankkeesta ei ole luokitukseen heikentävää vaikutusta. Arvioihin perustuvia luokituksia ei kuitenkaan ole objektiivisesti mahdollista mallintaa, koska jo lähtötiedotkin ovat puutteelliset eikä järjestelmä ole läpinäkyvä. Ongelmia aiheutuu myös siitä, että hankkeen vaikutusalue ei vastaa vesimuodostuman kokoa. Lisäksi virallista ja julkista tietoa kohdealueen muutosherkkyydestä ei ole edes olemassa. Ylipäätään luokituksesta ja mallinnuksesta ei ole olemassa riittävän tarkkoja ohjeistuksia.

Kolmanneksi, kalanviljelyn kuormitus on nykyisin häviävän pieni ja monet muut tekijät kuormittavat vesialueita moninkertaisesti. Meriviljelyn luvituspilottien loppuraportissa todettiin, että mallinnusten perusteella viljelyn kuormitus ei aiheuta merkittävää pitoisuuksien lisääntymistä edes lähialueilla ja että käytännössä muutoksia ei pystytä erottamaan taustapitoisuuden vaihteluista. Useimpien vesimuodostumien tila muuttuukin pääasiassa taustakuormituksen vaikutuksesta.

Luvituksessa kalanviljelyn laskennallinen kuormitus saa silti aivan liian suuren painoarvon. Edes kompensaatiolle ei ole katsottu voitavan antaa merkitystä, koska lainsäädäntöön ei ole saatu siitä säännöksiä. Tässäkin kohtaa lainsäädännön puutteellisuus kaatuu luvanhakijan vahingoksi. Itämerirehulla kalanviljelyn nettokuormitukseen voidaan kuitenkin vaikuttaa hyvin merkittävästi. Vaikka sillä ei haluttaisi nähdä riittävää paikallista vaikutusta, niin joka tapauksessa taustakuormituksen vähentämisessä sen merkitys on hyvinkin huomattava.

Perustuslaissa on taattu kaikille elinkeinovapaus (PeL 18 §). Perusoikeuden rajoituksesta on aina säädettävä lailla, jonka on täytettävä tarkkarajaisuuden ja täsmällisyyden vaatimukset. Tämä tarkoittaa sitä, että rajoitusten olennaisen sisällön on ilmettävä suoraan laista. Lisäksi rajoitusperusteiden on oltava perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttäviä ja välttämättömiä tavoitteen saavuttamiseksi sekä laajuudeltaan oikeasuhtaisia.

On hyvin helppo todeta, että kalankasvatuslupien epääminen laskennallisilla kuormituksilla ja epämääräisiin subjektiivisiin arvioihin perustuvilla luokituksilla on varsin kaukana perusoikeuksien rajoituksilta edellytettävistä kriteereistä. Käytännössä tämä vielä korostuu kalankasvatuksen kohdalla, sillä myönnetytkin luvat ovat lain pääsäännön (YmpSL 87 §) vastaisesti olleet poikkeuksetta määräaikaisia.

Meriviljelyn luvituspilottien loppuraportissa rannikoiltamme löytyi runsaasti vesialueita, jonne vesiviljelyä voidaan lisätä vaarantamatta vesimuodostumien tilaa. Tunnistetuille alueille mahtuu helposti vesiviljelystrategioissa tavoiteltu kalanviljelyn kasvu, jolloin Suomen nykyinen kasvatusmäärä saadaan nopeasti kaksinkertaistettua. Tämä on mahdollista saavuttaa lupakäytännön muutoksella pikaisestikin. Mikäli siihen ei löydy tahtoa, on epäselvään lupakriteeristöön saatava muutos lainsäädäntöteitse.

Heikki Mäkinen, varatuomari, toimitusjohtaja
Superior Salmon Trout Finland / OriLaw Oy

Kirjoitus on julkaistu alun perin 21.1.2021 ja päivitetty 6.5.2022.

Linkkejä:
Oikeustapauskommentti ratkaisusta KHO 2019:166 (Edilex)
Pintavesien tilaluokitukset ja hankkeiden vaikutusarvioinnit (Gaia Consulting)
Meriviljelyn luvituspilotit (VN 38/2018)

Suomikin voisi olla kalavaltio

Luken, Syken ja Metsähallituksen yhteisessä Kalavaltio-hankkeessa etsitään uusia alueita kalankasvatukselle valtion omistamilta merialueilta. Hankkeen nimi on osuva. Se antaa myös aiheen miettiä, miksi Suomi ei jo ole kalavaltio. Vain alle viidesosa syömästämme kalasta kun on enää kotimaista.

Muualla maailmassa kalankasvatusta pidetään vihreänä alana ja kasvuvauhti on huimaa, jopa yli kaksi miljardia kiloa vuodessa. Kalanviljelyn kokonaismäärä maailmassa nouseekin tällä vuosikymmenellä jo yli sataan miljardiin kiloon.

Suomessa kasvua ei kuitenkaan ole saatu aikaiseksi. Niinpä me käytämme jatkuvasti enemmän ulkomaista kalaa. Se on kansantaloudellisesti täysin kestämätöntä.

Nykyaikainen kotimainen kalankasvatus on luonnon ehdoilla tapahtuvaa toimintaa. Ala on tehnyt hartiavoimin työtä kuormituksen pienentämiseksi ja myös onnistunut siinä. Osuus kokonaiskuormituksesta on nykyisin enää vain noin yhden prosentin luokkaa.

Fakta: Vuonna 2020 Suomessa tuotettiin lihaa kaikkiaan noin 410 milj.kg, mutta kalaa sai kasvattaa vain noin 15 milj.kg. Lihantuotannon ympäristökuormitus on kuitenkin monikymmenkertainen sekä teollisuuden ja yhdyskuntien kuormituskin noin kymmenkertainen kalankasvatukseen verrattuna.

Jopa ympäristöjärjestö WWF on hyväksynyt kotimaisen kasvatetun kirjolohen ja siian suositeltavien kalojen listalleen. Valinta perustui nimenomaan kotimaisen kasvatuksen vastuullisuuteen ja ekologisuuteen.

Myös Luken selvityksen mukaan kotimaiset kalatuotteet ovat kestävä valinta ilmaston kannalta. Kotimaisen kalan osuutta ruokavaliossa lisäämällä pystytään ruoankulutuksen ilmastovaikutuksia pienentämään.

Ympäristöpolitiikassa ei silti edelleenkään haluta ymmärtää, että kotimainen kalankasvatus on jo kestävää toimintaa. Luutuneet asenteet ja jämähtäneet mielikuvat muodostavat luvituksessa yhä pullonkaulan.

Kotimaisen kalan edistämisohjelman yhtenä tavoitteena on nostaa vesiviljelyn vuotuinen kokonaismäärä 50 miljoonaan kiloon. Se olisi enemmän kuin kolminkertaisesti nykyisen määrään verrattuna. Silti lihantuotantoon verrattuna puhuttaisiin vielä varsin vaatimattomista luvuista.

On erittäin valitettavaa, että päätösvaiheessa edistämisohjelman toteutusaika pidennettiin yli kaksinkertaiseksi ja tavoite siirrettiin kunnianhimoisen vuoden 2027 sijasta vuoteen 2035. Kun lukuisten aikaisempien ohjelmienkaan aikana ei ole saatu konkreettista kasvua aikaiseksi, on tavoitevuosi nyt aivan liian kaukana.

Fakta: Vaikka kotimaisen kalan osuutta pystyttäisiinkin lisäämään, myös tuonti jatkaa kasvuaan. Luken mallinnuksen mukaan kotimaisen kalan osuus olisi edistämisohjelman toteutuessakin edelleen alle 40 % (vuonna 2035).

Luken selvityksen mukaan edistämisohjelmassa tarkoitettu kalaisa ruokavalio vähentäisi jopa 30 % ruoan ilmastovaikutuksia nykytilanteeseen verrattuna. Se olisi lisäksi paras ravitsemuksellisesti ja kohentaisi myös kansanterveyttä.

Kalarehun valmistamiseen voidaan käyttää merkittävä määrä Itämerestä pyydettyä kalaa. Käytännössä itämerirehulla voidaan poistaa ravinteita jopa enemmän kuin kalankasvatus niitä tuottaa.

Lähde: Luken mallinnukset edistämisohjelman vaikutuksista

Konkreettiset toimet kotimaisen kalankasvatuksen lisäämiseksi on aloitettava nyt, sillä visioita ja ohjelmia on ollut aivan riittävästi. Jo kesäkuussa 2009 vahvistettu Vesiviljelyohjelma 2015 tähtäsi tuotannon kasvuun. Vesiviljelystrategia 2022 päivitettiin puolestaan hiljattain vuoteen 2030. Käytännössä edistymistä ei ole tapahtunut lainkaan, vain tavoitevuosia on siirretty eteenpäin.

Itämerirehukin mainittiin jo vuoden 2009 Vesiviljelyohjelmassa. Silti lähes 13 vuoden jälkeen edes itämerirehun kriteereitä ei ole saatu aikaiseksi. Ukrainan sota hiljensi kalanrehun viennin, joten itämerirehun käyttö kotimaisessa kalankasvatuksessa on entistäkin tärkeämpää.

Myös luvituksen kehittäminen on vihdoinkin saatava eteenpäin. Elinkeinopolitiikka on nostettava ympäristöpolitiikan rinnalle, jotta kalankasvatuksen ja omavaraisuuden kasvutavoitteissa päästään eteenpäin.

Kalanviljelijät ovat jo pitkään olleet valmiita tuotantomäärien kasvattamiseen. Kuluttajatkin haluavat lisää kotimaista kalaa. Nyt on päättäjien aika herätä ja näyttää johtajuutta.

Kotimainen kalatalous on nostettava ruokapolitiikan keskiöön. Se on ympäristönkin kannalta viisas ratkaisu. Matka omavaraiseksi kalavaltioksi on todella pitkä eikä sitä sovi viivyttää yhtään lisää.

Heikki Mäkinen, varatuomari, toimitusjohtaja
Superior Salmon Trout Finland / OriLaw Oy

Lue lisää:
Kalavaltiohankkeella alueita kalankasvatukselle valtion vesialueilta
Kalatuotteet ovat kestävä valinta ilmaston kannalta
Kotimainen kalankasvatus on jo kestävää toimintaa
Ongelmalliset vesien tilaluokitukset

Kalankasvatusta ei saa unohtaa ruokakriisiä ratkottaessa

Ukrainan sota vaikuttaa laajasti myös kaikkeen ruokatuotantoon ja huoltovarmuuteen. Maamme hallitus ryhtyikin jo etsimään keinoja maatalouden helpottamiseen. Niinpä ekologisille aloille ollaan poikkeuksellisesti sallimassa viljelykäyttö ja lehtitietojen mukaan suunnitteilla on jopa 300 miljoonan euron tukitoimet maatiloille.

Sodan vaikutukset näkyvät toki voimakkaina myös kalataloudessa, erityisesti kalan ja kalarehujen viennin tyrehtymisenä. Lisäksi energian kallistuminen, raaka-ainehintojen nousu sekä kuljetusalan vaikeudet aiheuttavat erittäin suuria kustannuspaineita kalankasvatukseen ja -jalostukseen.

Akuuttina ongelmana on vientiin tarkoitettujen kalanpoikasten tilanne. Poikasille on nyt löydettävä pikaisesti kasvatusmahdollisuudet kotimaassa. Tämä onnistuu helposti sallimalla ympäristöluvissa määriteltyjen kasvatusmäärien tilapäinen ylitys. Ratkaisu on saatava aikaiseksi lähiviikkojen aikana, jotta poikasia ei jouduta hävittämään. Se jos mikä olisi täydellistä hölmöläisten puuhaa.

Myös itämerirehun kriteerit on saatava nyt nopeasti vahvistettua. Asiaa on valmisteltu jo ainakin toistakymmentä vuotta. Yksi usein kuultu väite on, että kiintiöi ja vienti joka tapauksessa hoitavat Itämeren silakan ja kilohailin kalastuksen. Entäpä nyt kun vienti tyrehtyi? Itämerirehun käyttäminen kalankasvatuksessa on kiertotaloutta ja se on vihdoinkin tunnustettava myös luvituksessa.

Uusi maa- ja metsätalousministeri joutuu heti kovaan paikkaan. Maatalouden ongelmia ei saa väheksyä, mutta erityisesti kotimainen kalatalous tulee nyt ottaa mukaan ruokapolitiikan keskiöön.

Nykyaikainen kotimainen kalankasvatus on luonnon ehdoilla tapahtuvaa kestävää toimintaa. Ala on tehnyt hartiavoimin työtä kuormituksen pienentämiseksi ja myös onnistunut siinä.

Muualla maailmassa kalankasvatusta pidetään vihreänä alana ja kasvuvauhti on huimaa, jopa yli kaksi miljardia kiloa vuodessa. Kalanviljelyn kokonaismäärä maailmassa nouseekin tällä vuosikymmenellä jo yli sataan miljardiin kiloon.

Suomessa kasvua ei kuitenkaan ole saatu lukuisista ohjelmista ja visioista huolimatta aikaiseksi. Kalan kysynnän kasvu onkin katettu meillä tuontikalalla. Tämä on kansantaloudellisesti täysin kestämätöntä.

Kalanviljelijät ovat jo pitkään olleet valmiita tuotantomäärien kasvattamiseen ja kuluttajatkin haluavat lisää kotimaista kalaa. Myös päättäjien on jo viimeinkin herättävä ja näytettävä johtajuutta.

Kotimainen kala on osa ruokavarmuutta ja sille tulee antaa iso merkitys ruokakriisiä ratkottaessa. Kalankasvatusta ei voi enää sivuuttaa ja jättää muun ruokatuotannon varjoon.

Heikki Mäkinen, varatuomari, toimitusjohtaja
Superior Salmon Trout Finland / OriLaw Oy

Lue lisää:
Luke: Ukrainan sota vaikuttaa jo merkittävästi kalatalouteen
Suomen Kalankasvattajat: Kalanviljelijät valmiita vastaamaan ministerien vetoomuksiin
Luke: Kalatuotteet ovat kestävä valinta ilmaston kannalta

Kotimainen kalankasvatus on jo kestävää toimintaa

Eduskunnalle jätettiin helmikuun alussa kirjallinen kysymys kalatalouden edistämisestä. Siinä ehdotettiin kotimaiselle kalataloudelle asetettuihin tavoitteisiin pääsemiseksi ympäristöministeriön vetämän työryhmän perustamista. Työryhmän tehtävänä olisi ollut laatia kalankasvatuksen ympäristöluvitukseen yksiselitteiset ja yhdenmukaiset viranomaisohjeet koko maahan.

Kysymyksessä myös nostettiin hyvin esille se, että Suomessa olisi erinomaiset edellytykset kalankasvatukselle sekä potentiaali jopa omavaraisuuteen kalantuotannossa. Kotimaisen kalatalouselinkeinon merkitys ja työllistävä vaikutus, samoin kuin suomalaisen kalan korkea laatu sekä sen ilmasto- ja ympäristöystävällisyys tuotiin nekin kysymyksessä esiin.

Kuten kysymyksessäkin todettiin, kotimaisen kalan osuutta on monissa strategioissa, visioissa ja ohjelmissa jo pitkään pyritty lisäämään. Silti käytännössä edistyminen on ollut olematonta ja suurimpana pullonkaulana on ympäristöluvitus. Niinpä Suomeen tuodaan edelleenkin huomattavasti enemmän kalaa kuin täällä tuotetaan tai kalastetaan ja suomalaisten syömästä kalasta enää alle viidennes on kotimaista.

Kysymykseen on nyt saatu ympäristö- ja ilmastoministerin vastaus. Kuten monissa muissakin ympäristöviranomaisten lausunnoissa, myös tässä vastauksessa piiloudutaan jälleen kerran kalankasvatuksen laskennallisen kuormituksen ja pistevaikutuksen taakse.

Todellisuudessa kalankasvatuksen kuormitus on jo pitkään ollut marginaalinen ja käytössä olevan itämerirehun myötä ravinteita poistetaan Itämerestä jopa enemmän kuin kalankasvatus niitä tuottaa. Lisäksi tutkimusten mukaan pistevaikutusta ei pysty erottamaan taustapitoisuuden vaihteluista.

Ympäristöpolitiikassa unohdetaan se, että vaikka kotimainen kalankasvatus lopetettaisiin merellä kokonaan, ei Itämeri sillä puhdistu. Muu kuormitus kun on monikymmen- tai jopa satakertainen.

Vastauksen painopiste on sekin jälleen täysin selvä. Sana ympäristö tai sen johdannainen esiintyy tekstissä, vastauksen antajan tittelin lisäksi, kaikkiaan 21 kertaa. Sana elinkeino tai sen johdannainen esiintyy vastauksessa tasan nolla kertaa.

Kotimaisen kalankasvatukseen edistämiseen tähtäävissä lukuisissa poliittisissa ohjelmissa samoin kuin EU-parlamentin kannanotoissakin kaivattu elinkeino- ja ympäristöpolitiikan yhteensovittaminen loistaa siis tässäkin vastauksessa poissaolollaan.

Suomen perustuslaissa sekä elinkeinovapaus (18 §) että vastuu ympäristöstä (20 §) ovat samanarvoisia ja lueteltuna muiden perusoikeuksien joukossa. Silti käytännössä ei kalankasvatuksen kohdalla näin ole.

Kaikki ruokatuotanto samoin kuin muukin ihmisen toiminta kuormittaa ympäristöä. Kalankasvatusala on tehnyt hartiavoimin työtä kuormituksen pienentämiseksi ja myös onnistunut siinä. Silti sitä ei edelleenkään kohdella luvituksessa samoin kuin muuta ruokatuotantoa.

Nykyaikainen kotimainen kalankasvatus on jo luonnon ehdoilla tapahtuvaa kestävää toimintaa. Se ei voi olla yksinään vastuussa kaikesta muualta tulevasta kuormituksesta.

Sattumoisin Luonnonvarakeskuksen selvitys kotimaisten kalatuotteiden ilmastovaikutuksista julkistettiin samoihin aikoihin, kuin edellä mainittu ministeriön vastaus ilmestyi eduskunnan sivuille. Selvityksen mukaan kasvatetun kalan ilmastovaikutus on pienempi kuin sian- ja naudanlihan ja vain hieman suurempi kuin broilerinlihan. Selvityksessä myös kotimaisen kasvatetun kirjolohen ilmastovaikutus todettiin tuontilohta pienemmäksi. Luken aivan oikea johtopäätös onkin se, että lisäämällä kotimaisen kalan osuutta ruokavaliossa pystytään ruoankulutuksen ilmastovaikutuksia pienentämään.

Valitettavasti suomalainen ympäristöpolitiikka johtaa vain tuontikalan käytön lisäämiseen.

Heikki Mäkinen, varatuomari, toimitusjohtaja
Superior Salmon Trout Finland / OriLaw Oy

Lue lisää:
TS 23.1.2022: Kalankasvatusala ansaitsee asennemuutoksen

Työryhmää ja strategiapäivitystä pukkaa

Eduskunnalle on jätetty kirjallinen kysymys kalatalouden edistämisestä. Kalataloudelle asetettuihin tavoitteisiin pääsemiseksi kysymyksessä ehdotetaan ympäristöministeriön vetämän työryhmän perustamista. Työryhmän tehtävänä olisi laatia kalankasvatuksen ympäristöluvitukseen yksiselitteiset ja yhdenmukaiset viranomaisohjeet koko maahan.

Vastaavaa työryhmää on esitetty ennenkin, mutta toistaiseksi sitä ei ole saatu aikaiseksi. En itse ole työryhmien ja komiteoiden suuri ystävä, sillä helposti asiat vain hautautuvat niihin. Vesiviljelyn kohdalla työryhmä voisi ehkä kuitenkin olla avain eteenpäin pääsyyn.

Ongelmana Suomessa on se, että kalankasvatusta ohjaa käytännössä nyt vain ympäristöpolitiikka, mutta elinkeinopolitiikka on jäänyt strategioiden ja visioiden asteelle ilman käytännön toteutusta. Ympäristöviranomaiset haluavat nähdä vain kalankasvatuksen laskennallisen kuormituksen ja pistevaikutuksen.

Todellisuudessa itämerirehun myötä ravinteita poistetaan Itämerestä jopa enemmän kuin kalankasvatus tuottaa. Lisäksi tutkimusten mukaan pistevaikutusta ei pysty erottamaan taustapitoisuuden vaihteluista (Meriviljelyn luvituspilottien loppuraportti VN 38/2018).

EU:n parlamentti on jo vuonna 2018 vaatinut taloudellisen kestävyyden nostamista ympäristöllisen kestävyyden rinnalle esiviljelyn toimintaedellytysten parantamiseksi. Suomessakin lupakriteerit tulisi pikaisesti uudistaa yhteensovittamalla elinkeino- ja ympäristöpolitiikka kilpailukykyisen ja kannustavan toimintaympäristön luomiseksi vesiviljelyalalle. Esitetty työryhmä pystyisi ehkä saamaan YmpM:n ja MMM:n näkemykset yhteiseksi linjaukseksi.

Vesiviljelystrategia 2022 hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä joulukuussa 2014. Strategian juhlallisena tavoitteena oli nostaa Manner-Suomen vesiviljelyn määrä vuoteen 2022 mennessä vähintään 20 miljoonaan kiloon vuodessa. Seitsemässä vuodessa edistymistä ei kuitenkaan ole juurikaan tapahtunut.

Nyt strategia siirretään muiden toteutumattomien visioiden joukkoon, kun MMM:ssä valmisteltu Manner-Suomen vesiviljelystrategia 2030 julkistettiin. Uuden strategian luonnoksessa tavoitevuosi onkin nyt siis 2030 ja samalla tavoitemäärää kasvatettiin 25 miljoonaan kiloon vuodessa.

Haudattavan strategian aikana saatiin uuden strategialuonnoksen mukaan lisättyä vuotuista kasvua noin kaksi miljoonaa kiloa. Todellinen kasvu on kuitenkin siitä vain puolet ja sekin on tapahtunut viimeisen tiedossa olevan vuoden aikana. On hyvin vaikeaa nähdä, miten kasvuvauhti uuden strategian aikana saataisiin moninkertaistettua. Se vaatisi noin kahden miljoonan kilon lisäystä joka ikisenä vuotena.

Lähde: Manner-Suomen vesiviljelystrategia 2030

Valmisteilla oleva strategia on jo kolmas yritys löytää kotimaiselle kalankasvatukselle kasvumahdollisuuksia. Kesällä 2009 hyväksytty Kansallinen vesiviljelyohjelma 2015 ei sekään päässyt saavutuksillaan juhlimaan.

Kolmannenkaan yrityksen mahdollisuudet eivät ole hyvät, ellei ympäristöpolitiikassa saada aikaiseksi asennemuutosta. Nykyaikainen kalatalous on luonnon ehdoilla tapahtuvaa toimintaa.

Kaikki ruokatuotanto samoin kuin muukin ihmisen toiminta kuormittaa ympäristöä. Kalankasvatusala on tehnyt hartiavoimin työtä kuormituksen pienentämiseksi ja myös onnistunut siinä. Silti sitä ei edelleenkään kohdella luvituksessa samoin kuin muuta ruokatuotantoa.

Ympäristöpolitiikassa tuntuu unohtuvan se, että vaikka kotimainen kalankasvatus lopetettaisiin merellä kokonaan, ei sillä Itämeri puhdistu. Muu kuormitus kun on monikymmen- tai jopa satakertainen. Kalankasvatus ei voi olla yksinään vastuussa kaikesta muualta tulevasta kuormituksesta.

Heikki Mäkinen, varatuomari, toimitusjohtaja
Superior Salmon Trout Finland / OriLaw Oy

Lue lisää:
Kirjallinen kysymys kalatalouden edistämisestä KK 1/2022
Manner-Suomen vesiviljelystrategia 2030
TS 23.1.2022: Kalankasvatusala ansaitsee jo asennemuutoksen

Kyllä Norjassa lohta riittää

Norjan vientitilastojen mukaan tuoretta norjalaista lohta lähetettiin vuonna 2021 Suomeen kaikkiaan noin 26,1 miljoonaa kiloa. Viennin arvo oli lähes lähes 1,5 miljardia Norjan kruunua eli noin 143 miljoonaa euroa.

Norjalaisen lohen tuonnin määrä on keskimäärin reilut 500 tonnia ja arvoltaan yli 2,7 miljoonaa euroa viikossa. Taikka vastaavasti noin 71,4 tonnia ja lähes 392.000 euroa joka ikinen päivä.

Lähde: Norjan vientitilasto www.ssb.no

Norjan tuonnin mittapuuta mietittäessä on hyvä muistaa, että kotimaisen kirjolohen kasvatus on rajoitusten jälkeen vakiintunut 12 – 14 miljoonaan kiloon vuodessa. Yksistään norjalaista lohta tuodaan siis Suomeen yli kaksinkertainen määrä. Tämän lisäksi Suomeen tuodaan vuosittain lähes 10 miljoonaa kiloa kirjolohta Ruotsista ja viime vuosina myös tanskalaisen kirjolohen tuonti on merkittävästi lisääntynyt.

Jokaisesta tuontilohikilosta maksetaan monta euroa ulkomaille. Nämä rahat saisivat mieluummin jäädä kotimaahan. Kansantaloudellisesti on täysin kestämätöntä tuoda kalaa suomalaisten syötäväksi ulkomailta.

Luonnonvarakeskuksen arvioiden mukaan kotimaisen kalantuotannon vuotuinen lisäys kymmenellä miljoonalla kilolla loisi rannikolle noin 400 uutta työpaikkaa. Se tarkoittaisi kerrannaisvaikutuksineen jopa noin 1400 uutta työpaikkaa.

Norjan lohentuonnin korvaaminen kotimaisella kirjolohella toisi siis jopa yli 3600 uutta työpaikkaa ja sen lisäksi valtavan määrän verotuloja.

Kalan kysyntä kasvaa koko ajan. Valitettavasti suomalainen ympäristöpolitiikka tähtää vain tuontikalan lisäämiseen. Kotimaiset työpaikat ja verotulot eivät tässä pelissä merkitse yhtään mitään.

Mutta ei hätää. Kuten tilastot osoittavat, kyllä Norjassa ja muualla maailmassa lohta riittää suomalaisiin ruokapöytiin rahdattavaksi. Valitettavasti tämän touhun järkevyydestä ei tarvitse ympäristöhallinnossamme kantaa mitään huolta.

Heikki Mäkinen, toimitusjohtaja
Superior Salmon Trout Finland / OriLaw Oy

Lue lisää:
Norjan lohenkasvatus on miljardibisnes
Kalankasvatusala ansaitsee jo asennemuutoksen

TS 23.1.2022: Kalankasvatusala ansaitsee jo asennemuutoksen

Suomalaista kalankasvatusta on 1990 -luvun alkupuolilta lähtien kehitetty – tai pikemminkin rajoitettu – ympäristöpolitiikka edellä. Noista ajoista kotimaiset kasvatusmäärät ovat pudonneet lähes puoleen ja tuontikala on syrjäyttänyt kotimaisen kalan ruokalautasiltamme. Nykyisin enää vain noin 18 % syömästämme kalasta on kotimaista.

Vuosikymmenten saatossa koko kalankasvatussektori on tehnyt hartiavoimin töitä ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Tehty työ on saanut WWF:ltä vihreää valoa, sillä kotimainen kasvatettu kirjolohi ja siika on kumpikin hyväksytty suositeltavien kalojen listalle. Hyväksyntä perustui kotimaisen kasvatuksen vastuullisuuteen ja ekologisuuteen myös merialueilla.

Luvituksessa suuntaus on silti päinvastainen ja kalankasvatus on edelleen viranomaisten punaisella listalla. Luvitus onkin jämähtänyt asenteissaan ja mielikuvissaan jonnekin 1990 -luvulle. Muualla maailmassa kalankasvatusta pidetään vihreänä alana, meillä Suomessa ei.

Tulevaisuudessa on kyettävä tuottamaan yhä enemmän ruokaa. Maailmanlaajuisesti kasvuvauhti on kaikkein voimakkainta kalantuotannossa ja kalan kysyntä kasvaa jopa kaksi miljardia kiloa vuodessa.

Kalankasvatus on erityisen tehokas ja ilmastoystävällinen tapa tuottaa eläinproteiinia sekä hyvää ja terveellistä ruokaa. Suomessa tätä ei silti luvituksessa ymmärretä eikä kalankasvatusta kohdella tasapuolisesti muun ruokatuotannon kanssa.

Tutkittu fakta on, että kalanviljelyn kuormitus on nykyisin häviävän pieni ja monet muut tekijät kuormittavat vesialueita moninkertaisesti. Meriviljelyn luvituspilottien loppuraportissa (VN 38/2018) todettiin, että mallinnusten perusteella viljelyn kuormitus ei aiheuta merkittävää pitoisuuksien lisääntymistä edes lähialueilla ja että käytännössä muutoksia ei pystytä erottamaan taustapitoisuuden vaihteluista.

Luvituksessa kalanviljelyn laskennallinen kuormitus saa silti aivan liian suuren painoarvon. Edes kompensaatiolle ei ole katsottu voitavan antaa merkitystä, koska lainsäädäntöön ei ole saatu siitä säännöksiä. Tässäkin lainsäädännön puutteellisuus kaatuu luvanhakijan vahingoksi.

Itämerirehulla kalanviljelyn nettokuormitukseen voidaan kuitenkin vaikuttaa hyvin merkittävästi ja käytännössä jopa poistaa Itämerestä ravinteita enemmän kuin kalankasvatus niitä sinne tuottaa.

YVA-prosessia ei suinkaan ole säädetty sen takia, että sillä puututtaisiin kaikkiin kalankasvatushankkeisiin edes Saaristomerellä. Laissa on aivan selkeänä pääsääntönä, että sitä ei sovelleta merialueella sijaitseviin kalankasvatuslaitoksiin, joissa kalan vuotuinen lisäkasvu on alle miljoona kiloa.

Lakiin tosin sisältyy myös poikkeussäännös, jonka nojalla YVA-menettelyä voidaan soveltaa myös pienempiin hankkeisiin. Se kuitenkin edellyttää, että hanke todennäköisesti aiheuttaisi vastaavia vaikutuksia kuin yli miljoonan kilon laitokset.

Poikkeussäännöksiä on aina tulkittava supistavasti. YVA-lain esitöissä todetaankin nimenomaisesti, että säännöksen tarkoituksena ei ole alentaa arviointikynnystä (HE 259/2106 s. 57). Tämä näyttää joiltakin virkamiehiltä unohtuneen.

Pikainen asennemuutos on vihdoinkin vaadittava myös ympäristöviranomaisilta. Nykyaikainen kalatalous on luonnon ehdoilla tapahtuvaa toimintaa eikä kalankasvatus voi yksinään olla vastuussa muualta tulevasta monikymmenkertaisesta kuormituksesta.

Euroopan parlamentti on jo vuonna 2018 vaatinut, että taloudellinen kestävyys nostetaan ympäristöllisen kestävyyden rinnalle vesiviljelyn toimintaedellytysten parantamiseksi. Suomessakin lupakriteerit tulee pikaisesti uudistaa yhteensovittamalla elinkeino- ja ympäristöpolitiikka kilpailukykyisen ja kannustavan toimintaympäristön luomiseksi vesiviljelyalalle.

Viranomaisten on muututtava rajoittajista mahdollistajiksi. Sen myötä saadaan lisää työtä ja työpaikkoja suomalaisille. Kansantaloudenkin kannalta on suorastaan häpeäpilkku, että kotimaista kalankasvatusta rajoitetaan ja samaan aikaan Norjasta rahdataan suomalaisten ruokapöytiin lohta jopa miljoonalla eurolla päivässä.

Heikki Mäkinen, varatuomari, toimitusjohtaja
Superior Salmon Trout Finland / OriLaw Oy

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomien mielipideosastossa 23.1.2022

Edistämis- vai lykkäämisohjelmia?

Kun Maa- ja metsätalousministeriö vuoden 2020 loppuolilla toi lausuntokierrokselle Kotimaisen kalan edistämisohjelmaa koskevan luonnoksen, se sai innostuneen vastaanoton alan toimijoilta. Ohjelmaluonnoksen tavoitteet olivatkin kaikin puolin kannatettavia ja myös kunnianhimoisia, kun tarkoitus oli tuplata kotimaisen kalan käyttö vuoteen 2027 mennessä.

Vesiviljelyn ja erityisesti kalankasvatuksen osalta ohjelmaluonnos lupasi todella kovia, kun tavoite oli nostaa vuotuisen tuotannon määrä nykyisestä 14 – 15 miljoonasta kilosta peräti 50 miljoonaan kiloon. Tasaisella tahdilla se olisi tarkoittanut 5 – 6 miljoonan kilon vuosittaista lisäystä kasvatusmääriin.

Tuossa vaiheessa heräsi ajatuksia siitä, että olisiko tavoite ylipäätään realistinen. Julkaisin marraskuun lopussa 2020 blogikirjoituksen Visiosta toiseen, jossa epäilin tavoitteiden toteutumista. Totesin jo silloin, että useammallakaan lukukerralla ei ohjelmaluonnoksesta löydä käytännön työkaluja suurten tavoitteiden saavuttamiseen.

Lausuntokierroksen jälkeen ohjelmaluonnoksen valmistelua jatkettiin ministeriössä. Pitkään oli varsin hiljaista. Lopulta edistämisohjelma julkistettiin 8.7.2021 Valtioneuvoston periaatepäätepäätöksenä.

Pettymys oli kuitenkin melkoinen, kun ohjelman toteuttamisaika oli jatkovalmistelussa venytetty yli kaksinkertaiseksi. Tavoitteiden lopullinen toteutuminen oli lykätty peräti vuoteen 2035 asti. Ohjelmassa ei silti sanallakaan perusteltu sitä, miksi moiseen oli päädytty.

Edistämisohjelma on järjestyksessään jo kolmas yritys nostaa kotimaisen kalankasvatuksen toimintaedellytyksiä. Ensimmäisenä oli kesäkuussa 2009 hyväksytty Vesiviljelyohjelma 2015. Sen tavoitteena oli mm. luoda edellytykset tuotannon kestävälle kasvulle ja monipuolistamiselle sekä suuremmalle omavaraisuudelle viljellyissä lohikaloissa.

Seuraava yritys oli joulukuussa 2014 hyväksytty Vesiviljelystrategia 2022. Siinä asetettiin jo määrällisetkin tavoitteet, kun Manner-Suomen vuotuisen tuotannon määrä haluttiin nostaa peräti 20 miljoonaan kiloon. Se olisi merkinnyt lähtötason kolminkertaistamista. Ahvenanmaa mukaan lukien tuotannon kokonaismäärä olisi näin noussut lähelle 30 miljoonaa kiloa vuodessa.

Käytännössä Vesiviljelystrategian toteutus ei ole kuitenkaan edennyt lainkaan. Suomen merkittävimmän kasvatetun kalan eli kirjolohen vuotuinen tuotantomäärä on jo pitkään ollut 12 – 14 miljoonaa kiloa. Vuonna 2020 koko Suomessa kasvatettiin kaikkiaan noin 15,1 miljoonaa kiloa kalaa.

Edistämisohjelman 50 miljoonaan kiloon on siis todella pitkä matka. Aikaisempien visioiden toteutuksessa ei ole reilun 12 vuoden aikana edistytty käytännössä lainkaan. Edistämisohjelman hyvä tarkoitus vesittyi jo valmistelussa, kun sen toteuttamisaika lykättiin aivan liian pitkälle. Aiempien ohjelmien toteuttamiselle varattu aika oli 6 – 7 vuotta. Nyt tämä siis tuplattiin heti lähdössä.

Visioista huolimatta todellisuus kulkee aivan toista tietä. Vuonna 2000 käytettiin kotimaista kalaa elintarvikkeeksi vielä 6,1 kg ja ulkomaista kalaa 6,2 kg per henkilö. Vuonna 2019 kotimaista kalaa käytettiin enää 3,8 kg ja ulkomaista kalaa 9,6 kg asukasta kohti.

Kotimaisen kirjolohen kehityskulku näyttää peräti surkealta. Vielä tämän vuosituhannen alussa kotimaista kirjolohta käytettiin elintarvikkeeksi enemmän kuin tuotua lohikalaa. Sittemmin tilanne huonontui nopeasti ja jo vuodesta 2003 lähtien ulkomaisia lohikaloja on syöty enemmän kuin kotimaista kirjolohta. Viimeisen kymmenen vuoden luvut ovat peräti murskaavia.

Lohikalat elintarvikkeina Suomessa

Kansantaloudellisestikin on täysin kestämätöntä tuoda kalaa suomalaisten syötäväksi ulkomailta. Kalan vuotuinen kauppatase on jo yli 350 miljoonaa euroa negatiivinen.

Poliitikot osaavat kyllä juhlavien visioiden ja ohjelmien luomisen. Nyt tarvitaan kuitenkin konkreettisia käytännön toimia.

Kasvuvisioissa tavoiteltu tuotannon lisäys edellyttäisi elinkeinopolitiikan nostamista ympäristöpolitiikan rinnalle. Tämä oli kyllä havaittu Vesiviljelystrategiassa ja jo Vesiviljelyohjelmassakin. Asian käytännön toteutus on vain jäänyt ontumaan, vaikka aikaa on kulunut jo 12 vuotta.

Edistämisohjelman aivan liian pitkäksi venytetty toteuttamisaika ei sekään suuria toiveita herätä. Konkreettiset toimet uhkaavat jäädä näpertelyksi, kun suuria linjauksia lykätään aina vain eteenpäin.

Heikki Mäkinen, toimitusjohtaja
Superior Salmon Trout Finland / OriLaw Oy

Tiedotuksellako kalankasvatus vihdoinkin nousuun?

Vain 8 % suomalaisista tietää, että kotimaisen kalankasvatuksen ympäristövaikutukset ovat nykyisin erittäin pieniä. Tämä käy ilmi Suomen Kalankasvattajaliitto ry:n uutisoimasta tutkimuksesta.

Määrä on suorastaan häkellyttävän pieni. Koko kotimainen kalankasvatussektori on tehnyt hartiavoimin ansiokasta työtä ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Vesiviljelyn kuormitus onkin nykyisin enää vain noin yhden prosentin luokkaa kokonaisrasituksesta.

Tehty työ on saanut ansaitsemaansa huomiota, kun ympäristöjärjestö WWF on hyväksynyt kotimaisen kasvatetun kirjolohen ja siian suositeltavien kalojen listalleen. Valinta perustui kotimaisen kasvatuksen vastuullisuuteen ja ekologisuuteen. Kuten WWF:n tiedotteesta käy ilmi, sekä kasvatettu kirjolohi että siika ovat kestäviä valintoja tuontikaloihin verrattuna.

WWF:n vihreästä valosta huolimatta kotimaisen kalankasvatuksen määrä on pudonnut lähes puoleen huippuvuosista. Samalla tuontikalan määrä on moninkertaistunut ja se on lähes syrjäyttänyt kotimaisen kalan ruokalautasiltamme. Nykyisin enää vain noin 18 % syömästämme kalasta on kotimaista.

Erään toisen tutkimuksen mukaan lähes puolet kuluttajista ei kalaa ostaessaan edes tiedä sen alkuperää. Tämänkin tutkimuksen tulos on todella huolestuttava.

Strategioita ja visioita kalankasvatuksen ja kotimaisen kalan kulutuksen lisäämiseksi on kyllä Suomessa saatu aikaiseksi. Niiden käytännön toteutus ei kuitenkaan ole onnistunut. Kotimainen kasvatus on jäänyt junnaamaan täysin paikoilleen, kun luvituksessa sitä ei kohdella tasapuolisesti muun ruokatuotannon kanssa.

Muualla maailmassa kalankasvatusta pidetään vihreänä alana, meillä Suomessa ei. Vuonna 2020 Suomessa tuotettiin lihaa kaikkiaan noin 410 miljoonaa kiloa, mutta kalaa sai kasvattaa vain noin 15 miljoonaa kiloa. Vaikka lihantuotannon ympäristökuormitus on monikymmenkertainen sekä teollisuuden ja yhdyskuntien kuormituskin noin kymmenkertainen, luvituksessa ruokatuotannon rajoitukset kohdistuvat kalankasvatukseen.

Kun sekä kuluttajien että ympäristöviranomaisten tietämys kalankasvatuksen ekologisuudesta on näin huonolla tolalla, on siihen pyrittävä saamaan muutos pikaisesti. Voisiko avuksi tulla koko alan yhteinen tiedotuskampanja?

Ajatus ei tietenkään ole uusi, vaan sitä on ehdotettu erinäisissä yhteyksissä aiemminkin. Tiedotusta on myös toteutettu yksittäisten kasvattajien ja jalostajien toimesta, samoin kuin luonnollisesti alan järjestöjenkin työnä. Myös pienempiä yhteiskampanjoita on ollut vaihtelevasti.

Euroopan parlamenttikin piti päätöslauselmassaan kesäkuussa 2018 tärkeänä, että tiedottamista vesiviljelyn eduista lisätään. Parlamentti kehotti komissiota edistämään tehokkaita ja pitkään vaikuttavia EU:n yleisiä kampanjoita, joiden avulla selostetaan EU:n vesiviljelytuotteiden kestävyyshyötyjä keskittyen niiden korkeaan laatuun, eläinten hyvinvointiin ja ympäristönormeihin verrattuna kolmansista maista tapahtuvaan tuontiin.

Tähänastinen tiedotus Suomessa ei ilmeisestikään ole toiminut riittävän hyvin. Siitä ovat osoituksena kuluttajien huono tietämys ja lupaviranomaisten jämähtäneet asenteet. Saataisiinko siis nyt koko ala mukaan yhteiseen kampanjaan? Kun kuluttajien tietämys ja yleinen hyväksyntä kotimaisen kalankasvatuksen eduista kasvaa, samalla paine kasvatusmäärien nostamisesta lisääntyy.

Monien tutkimusten mukaan suomalaiset kyllä haluaisivat lisätä kotimaisen kalan käyttöä. Myös kasvattajat sekä jalostajat ja ruokateollisuus haluavat enemmän kotimaisen kalan tuotantoa. Tämä yhdistettynä kotimaisen kalankasvatuksen ekologisuuteen pitää vihdoinkin saada myös ympäristöpolitiikan kärkiteemaksi.

Heikki Mäkinen, toimitusjohtaja
Superior Salmon Trout Finland Oy

Lue lisää:
Kotimainen kalankasvatusala ansaitsee asennemuutoksen ympäristöpolitiikassa
WWF:ltä vihreää valoa kotimaiselle kalankasvatukselle
Kenen lohta syöt sille työtä annat
Visiosta toiseen