Kyllä Norjassa lohta riittää

Norjan vientitilastojen mukaan tuoretta norjalaista lohta lähetettiin vuonna 2021 Suomeen kaikkiaan noin 26,1 miljoonaa kiloa. Viennin arvo oli lähes lähes 1,5 miljardia Norjan kruunua eli noin 143 miljoonaa euroa.

Norjalaisen lohen tuonnin määrä on keskimäärin reilut 500 tonnia ja arvoltaan yli 2,7 miljoonaa euroa viikossa. Taikka vastaavasti noin 71,4 tonnia ja lähes 392.000 euroa joka ikinen päivä.

Lähde: Norjan vientitilasto www.ssb.no

Norjan tuonnin mittapuuta mietittäessä on hyvä muistaa, että kotimaisen kirjolohen kasvatus on rajoitusten jälkeen vakiintunut 12 – 14 miljoonaan kiloon vuodessa. Yksistään norjalaista lohta tuodaan siis Suomeen yli kaksinkertainen määrä. Tämän lisäksi Suomeen tuodaan vuosittain lähes 10 miljoonaa kiloa kirjolohta Ruotsista ja viime vuosina myös tanskalaisen kirjolohen tuonti on merkittävästi lisääntynyt.

Jokaisesta tuontilohikilosta maksetaan monta euroa ulkomaille. Nämä rahat saisivat mieluummin jäädä kotimaahan. Kansantaloudellisesti on täysin kestämätöntä tuoda kalaa suomalaisten syötäväksi ulkomailta.

Luonnonvarakeskuksen arvioiden mukaan kotimaisen kalantuotannon vuotuinen lisäys kymmenellä miljoonalla kilolla loisi rannikolle noin 400 uutta työpaikkaa. Se tarkoittaisi kerrannaisvaikutuksineen jopa noin 1400 uutta työpaikkaa.

Norjan lohentuonnin korvaaminen kotimaisella kirjolohella toisi siis jopa yli 3600 uutta työpaikkaa ja sen lisäksi valtavan määrän verotuloja.

Kalan kysyntä kasvaa koko ajan. Valitettavasti suomalainen ympäristöpolitiikka tähtää vain tuontikalan lisäämiseen. Kotimaiset työpaikat ja verotulot eivät tässä pelissä merkitse yhtään mitään.

Mutta ei hätää. Kuten tilastot osoittavat, kyllä Norjassa ja muualla maailmassa lohta riittää suomalaisiin ruokapöytiin rahdattavaksi. Valitettavasti tämän touhun järkevyydestä ei tarvitse ympäristöhallinnossamme kantaa mitään huolta.

Heikki Mäkinen, toimitusjohtaja
Superior Salmon Trout Finland / OriLaw Oy

Lue lisää:
Norjan lohenkasvatus on miljardibisnes
Kalankasvatusala ansaitsee jo asennemuutoksen

TS 23.1.2022: Kalankasvatusala ansaitsee jo asennemuutoksen

Suomalaista kalankasvatusta on 1990 -luvun alkupuolilta lähtien kehitetty – tai pikemminkin rajoitettu – ympäristöpolitiikka edellä. Noista ajoista kotimaiset kasvatusmäärät ovat pudonneet lähes puoleen ja tuontikala on syrjäyttänyt kotimaisen kalan ruokalautasiltamme. Nykyisin enää vain noin 18 % syömästämme kalasta on kotimaista.

Vuosikymmenten saatossa koko kalankasvatussektori on tehnyt hartiavoimin töitä ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Tehty työ on saanut WWF:ltä vihreää valoa, sillä kotimainen kasvatettu kirjolohi ja siika on kumpikin hyväksytty suositeltavien kalojen listalle. Hyväksyntä perustui kotimaisen kasvatuksen vastuullisuuteen ja ekologisuuteen myös merialueilla.

Luvituksessa suuntaus on silti päinvastainen ja kalankasvatus on edelleen viranomaisten punaisella listalla. Luvitus onkin jämähtänyt asenteissaan ja mielikuvissaan jonnekin 1990 -luvulle. Muualla maailmassa kalankasvatusta pidetään vihreänä alana, meillä Suomessa ei.

Tulevaisuudessa on kyettävä tuottamaan yhä enemmän ruokaa. Maailmanlaajuisesti kasvuvauhti on kaikkein voimakkainta kalantuotannossa ja kalan kysyntä kasvaa jopa kaksi miljardia kiloa vuodessa.

Kalankasvatus on erityisen tehokas ja ilmastoystävällinen tapa tuottaa eläinproteiinia sekä hyvää ja terveellistä ruokaa. Suomessa tätä ei silti luvituksessa ymmärretä eikä kalankasvatusta kohdella tasapuolisesti muun ruokatuotannon kanssa.

Tutkittu fakta on, että kalanviljelyn kuormitus on nykyisin häviävän pieni ja monet muut tekijät kuormittavat vesialueita moninkertaisesti. Meriviljelyn luvituspilottien loppuraportissa (VN 38/2018) todettiin, että mallinnusten perusteella viljelyn kuormitus ei aiheuta merkittävää pitoisuuksien lisääntymistä edes lähialueilla ja että käytännössä muutoksia ei pystytä erottamaan taustapitoisuuden vaihteluista.

Luvituksessa kalanviljelyn laskennallinen kuormitus saa silti aivan liian suuren painoarvon. Edes kompensaatiolle ei ole katsottu voitavan antaa merkitystä, koska lainsäädäntöön ei ole saatu siitä säännöksiä. Tässäkin lainsäädännön puutteellisuus kaatuu luvanhakijan vahingoksi.

Itämerirehulla kalanviljelyn nettokuormitukseen voidaan kuitenkin vaikuttaa hyvin merkittävästi ja käytännössä jopa poistaa Itämerestä ravinteita enemmän kuin kalankasvatus niitä sinne tuottaa.

YVA-prosessia ei suinkaan ole säädetty sen takia, että sillä puututtaisiin kaikkiin kalankasvatushankkeisiin edes Saaristomerellä. Laissa on aivan selkeänä pääsääntönä, että sitä ei sovelleta merialueella sijaitseviin kalankasvatuslaitoksiin, joissa kalan vuotuinen lisäkasvu on alle miljoona kiloa.

Lakiin tosin sisältyy myös poikkeussäännös, jonka nojalla YVA-menettelyä voidaan soveltaa myös pienempiin hankkeisiin. Se kuitenkin edellyttää, että hanke todennäköisesti aiheuttaisi vastaavia vaikutuksia kuin yli miljoonan kilon laitokset.

Poikkeussäännöksiä on aina tulkittava supistavasti. YVA-lain esitöissä todetaankin nimenomaisesti, että säännöksen tarkoituksena ei ole alentaa arviointikynnystä (HE 259/2106 s. 57). Tämä näyttää joiltakin virkamiehiltä unohtuneen.

Pikainen asennemuutos on vihdoinkin vaadittava myös ympäristöviranomaisilta. Nykyaikainen kalatalous on luonnon ehdoilla tapahtuvaa toimintaa eikä kalankasvatus voi yksinään olla vastuussa muualta tulevasta monikymmenkertaisesta kuormituksesta.

Euroopan parlamentti on jo vuonna 2018 vaatinut, että taloudellinen kestävyys nostetaan ympäristöllisen kestävyyden rinnalle vesiviljelyn toimintaedellytysten parantamiseksi. Suomessakin lupakriteerit tulee pikaisesti uudistaa yhteensovittamalla elinkeino- ja ympäristöpolitiikka kilpailukykyisen ja kannustavan toimintaympäristön luomiseksi vesiviljelyalalle.

Viranomaisten on muututtava rajoittajista mahdollistajiksi. Sen myötä saadaan lisää työtä ja työpaikkoja suomalaisille. Kansantaloudenkin kannalta on suorastaan häpeäpilkku, että kotimaista kalankasvatusta rajoitetaan ja samaan aikaan Norjasta rahdataan suomalaisten ruokapöytiin lohta jopa miljoonalla eurolla päivässä.

Heikki Mäkinen, varatuomari, toimitusjohtaja
Superior Salmon Trout Finland / OriLaw Oy

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomien mielipideosastossa 23.1.2022

Edistämis- vai lykkäämisohjelmia?

Kun Maa- ja metsätalousministeriö vuoden 2020 loppuolilla toi lausuntokierrokselle Kotimaisen kalan edistämisohjelmaa koskevan luonnoksen, se sai innostuneen vastaanoton alan toimijoilta. Ohjelmaluonnoksen tavoitteet olivatkin kaikin puolin kannatettavia ja myös kunnianhimoisia, kun tarkoitus oli tuplata kotimaisen kalan käyttö vuoteen 2027 mennessä.

Vesiviljelyn ja erityisesti kalankasvatuksen osalta ohjelmaluonnos lupasi todella kovia, kun tavoite oli nostaa vuotuisen tuotannon määrä nykyisestä 14 – 15 miljoonasta kilosta peräti 50 miljoonaan kiloon. Tasaisella tahdilla se olisi tarkoittanut 5 – 6 miljoonan kilon vuosittaista lisäystä kasvatusmääriin.

Tuossa vaiheessa heräsi ajatuksia siitä, että olisiko tavoite ylipäätään realistinen. Julkaisin marraskuun lopussa 2020 blogikirjoituksen Visiosta toiseen, jossa epäilin tavoitteiden toteutumista. Totesin jo silloin, että useammallakaan lukukerralla ei ohjelmaluonnoksesta löydä käytännön työkaluja suurten tavoitteiden saavuttamiseen.

Lausuntokierroksen jälkeen ohjelmaluonnoksen valmistelua jatkettiin ministeriössä. Pitkään oli varsin hiljaista. Lopulta edistämisohjelma julkistettiin 8.7.2021 Valtioneuvoston periaatepäätepäätöksenä.

Pettymys oli kuitenkin melkoinen, kun ohjelman toteuttamisaika oli jatkovalmistelussa venytetty yli kaksinkertaiseksi. Tavoitteiden lopullinen toteutuminen oli lykätty peräti vuoteen 2035 asti. Ohjelmassa ei silti sanallakaan perusteltu sitä, miksi moiseen oli päädytty.

Edistämisohjelma on järjestyksessään jo kolmas yritys nostaa kotimaisen kalankasvatuksen toimintaedellytyksiä. Ensimmäisenä oli kesäkuussa 2009 hyväksytty Vesiviljelyohjelma 2015. Sen tavoitteena oli mm. luoda edellytykset tuotannon kestävälle kasvulle ja monipuolistamiselle sekä suuremmalle omavaraisuudelle viljellyissä lohikaloissa.

Seuraava yritys oli joulukuussa 2014 hyväksytty Vesiviljelystrategia 2022. Siinä asetettiin jo määrällisetkin tavoitteet, kun Manner-Suomen vuotuisen tuotannon määrä haluttiin nostaa peräti 20 miljoonaan kiloon. Se olisi merkinnyt lähtötason kolminkertaistamista. Ahvenanmaa mukaan lukien tuotannon kokonaismäärä olisi näin noussut lähelle 30 miljoonaa kiloa vuodessa.

Käytännössä Vesiviljelystrategian toteutus ei ole kuitenkaan edennyt lainkaan. Suomen merkittävimmän kasvatetun kalan eli kirjolohen vuotuinen tuotantomäärä on jo pitkään ollut 12 – 14 miljoonaa kiloa. Vuonna 2020 koko Suomessa kasvatettiin kaikkiaan noin 15,1 miljoonaa kiloa kalaa.

Edistämisohjelman 50 miljoonaan kiloon on siis todella pitkä matka. Aikaisempien visioiden toteutuksessa ei ole reilun 12 vuoden aikana edistytty käytännössä lainkaan. Edistämisohjelman hyvä tarkoitus vesittyi jo valmistelussa, kun sen toteuttamisaika lykättiin aivan liian pitkälle. Aiempien ohjelmien toteuttamiselle varattu aika oli 6 – 7 vuotta. Nyt tämä siis tuplattiin heti lähdössä.

Visioista huolimatta todellisuus kulkee aivan toista tietä. Vuonna 2000 käytettiin kotimaista kalaa elintarvikkeeksi vielä 6,1 kg ja ulkomaista kalaa 6,2 kg per henkilö. Vuonna 2019 kotimaista kalaa käytettiin enää 3,8 kg ja ulkomaista kalaa 9,6 kg asukasta kohti.

Kotimaisen kirjolohen kehityskulku näyttää peräti surkealta. Vielä tämän vuosituhannen alussa kotimaista kirjolohta käytettiin elintarvikkeeksi enemmän kuin tuotua lohikalaa. Sittemmin tilanne huonontui nopeasti ja jo vuodesta 2003 lähtien ulkomaisia lohikaloja on syöty enemmän kuin kotimaista kirjolohta. Viimeisen kymmenen vuoden luvut ovat peräti murskaavia.

Lohikalat elintarvikkeina Suomessa

Kansantaloudellisestikin on täysin kestämätöntä tuoda kalaa suomalaisten syötäväksi ulkomailta. Kalan vuotuinen kauppatase on jo yli 350 miljoonaa euroa negatiivinen.

Poliitikot osaavat kyllä juhlavien visioiden ja ohjelmien luomisen. Nyt tarvitaan kuitenkin konkreettisia käytännön toimia.

Kasvuvisioissa tavoiteltu tuotannon lisäys edellyttäisi elinkeinopolitiikan nostamista ympäristöpolitiikan rinnalle. Tämä oli kyllä havaittu Vesiviljelystrategiassa ja jo Vesiviljelyohjelmassakin. Asian käytännön toteutus on vain jäänyt ontumaan, vaikka aikaa on kulunut jo 12 vuotta.

Edistämisohjelman aivan liian pitkäksi venytetty toteuttamisaika ei sekään suuria toiveita herätä. Konkreettiset toimet uhkaavat jäädä näpertelyksi, kun suuria linjauksia lykätään aina vain eteenpäin.

Heikki Mäkinen, toimitusjohtaja
Superior Salmon Trout Finland / OriLaw Oy

Tiedotuksellako kalankasvatus vihdoinkin nousuun?

Vain 8 % suomalaisista tietää, että kotimaisen kalankasvatuksen ympäristövaikutukset ovat nykyisin erittäin pieniä. Tämä käy ilmi Suomen Kalankasvattajaliitto ry:n uutisoimasta tutkimuksesta.

Määrä on suorastaan häkellyttävän pieni. Koko kotimainen kalankasvatussektori on tehnyt hartiavoimin ansiokasta työtä ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Vesiviljelyn kuormitus onkin nykyisin enää vain noin yhden prosentin luokkaa kokonaisrasituksesta.

Tehty työ on saanut ansaitsemaansa huomiota, kun ympäristöjärjestö WWF on hyväksynyt kotimaisen kasvatetun kirjolohen ja siian suositeltavien kalojen listalleen. Valinta perustui kotimaisen kasvatuksen vastuullisuuteen ja ekologisuuteen. Kuten WWF:n tiedotteesta käy ilmi, sekä kasvatettu kirjolohi että siika ovat kestäviä valintoja tuontikaloihin verrattuna.

WWF:n vihreästä valosta huolimatta kotimaisen kalankasvatuksen määrä on pudonnut lähes puoleen huippuvuosista. Samalla tuontikalan määrä on moninkertaistunut ja se on lähes syrjäyttänyt kotimaisen kalan ruokalautasiltamme. Nykyisin enää vain noin 18 % syömästämme kalasta on kotimaista.

Erään toisen tutkimuksen mukaan lähes puolet kuluttajista ei kalaa ostaessaan edes tiedä sen alkuperää. Tämänkin tutkimuksen tulos on todella huolestuttava.

Strategioita ja visioita kalankasvatuksen ja kotimaisen kalan kulutuksen lisäämiseksi on kyllä Suomessa saatu aikaiseksi. Niiden käytännön toteutus ei kuitenkaan ole onnistunut. Kotimainen kasvatus on jäänyt junnaamaan täysin paikoilleen, kun luvituksessa sitä ei kohdella tasapuolisesti muun ruokatuotannon kanssa.

Muualla maailmassa kalankasvatusta pidetään vihreänä alana, meillä Suomessa ei. Vuonna 2020 Suomessa tuotettiin lihaa kaikkiaan noin 410 miljoonaa kiloa, mutta kalaa sai kasvattaa vain noin 15 miljoonaa kiloa. Vaikka lihantuotannon ympäristökuormitus on monikymmenkertainen sekä teollisuuden ja yhdyskuntien kuormituskin noin kymmenkertainen, luvituksessa ruokatuotannon rajoitukset kohdistuvat kalankasvatukseen.

Kun sekä kuluttajien että ympäristöviranomaisten tietämys kalankasvatuksen ekologisuudesta on näin huonolla tolalla, on siihen pyrittävä saamaan muutos pikaisesti. Voisiko avuksi tulla koko alan yhteinen tiedotuskampanja?

Ajatus ei tietenkään ole uusi, vaan sitä on ehdotettu erinäisissä yhteyksissä aiemminkin. Tiedotusta on myös toteutettu yksittäisten kasvattajien ja jalostajien toimesta, samoin kuin luonnollisesti alan järjestöjenkin työnä. Myös pienempiä yhteiskampanjoita on ollut vaihtelevasti.

Euroopan parlamenttikin piti päätöslauselmassaan kesäkuussa 2018 tärkeänä, että tiedottamista vesiviljelyn eduista lisätään. Parlamentti kehotti komissiota edistämään tehokkaita ja pitkään vaikuttavia EU:n yleisiä kampanjoita, joiden avulla selostetaan EU:n vesiviljelytuotteiden kestävyyshyötyjä keskittyen niiden korkeaan laatuun, eläinten hyvinvointiin ja ympäristönormeihin verrattuna kolmansista maista tapahtuvaan tuontiin.

Tähänastinen tiedotus Suomessa ei ilmeisestikään ole toiminut riittävän hyvin. Siitä ovat osoituksena kuluttajien huono tietämys ja lupaviranomaisten jämähtäneet asenteet. Saataisiinko siis nyt koko ala mukaan yhteiseen kampanjaan? Kun kuluttajien tietämys ja yleinen hyväksyntä kotimaisen kalankasvatuksen eduista kasvaa, samalla paine kasvatusmäärien nostamisesta lisääntyy.

Monien tutkimusten mukaan suomalaiset kyllä haluaisivat lisätä kotimaisen kalan käyttöä. Myös kasvattajat sekä jalostajat ja ruokateollisuus haluavat enemmän kotimaisen kalan tuotantoa. Tämä yhdistettynä kotimaisen kalankasvatuksen ekologisuuteen pitää vihdoinkin saada myös ympäristöpolitiikan kärkiteemaksi.

Heikki Mäkinen, toimitusjohtaja
Superior Salmon Trout Finland Oy

Lue lisää:
Kotimainen kalankasvatusala ansaitsee asennemuutoksen ympäristöpolitiikassa
WWF:ltä vihreää valoa kotimaiselle kalankasvatukselle
Kenen lohta syöt sille työtä annat
Visiosta toiseen

Kotimainen kalankasvatusala ansaitsee asennemuutoksen ympäristöpolitiikassa

Suomalaista kalankasvatusta on 1990 -luvun alkupuolilta lähtien kehitetty – tai pikemminkin rajoitettu – ympäristöpolitiikka edellä. Noista ajoista kotimaiset kasvatusmäärät ovat pudonneet lähes puoleen. Samalla tuontikalan määrä on moninkertaistunut ja se on lähes syrjäyttänyt kotimaisen kalan ruokalautasiltamme. Nykyisin enää vain 18 % syömästämme kalasta on kotimaista.

Vuosien ja vuosikymmenten saatossa koko kalankasvatussektori on tehnyt hartiavoimin töitä ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Vesiviljelyn kuormitus onkin nykyisin enää vain noin yhden prosentin luokkaa kokonaisrasituksesta.

Tehty työ on myös saanut WWF:ltä vihreää valoa, sillä kotimainen kasvatettu kirjolohi ja siika ovat kumpikin hyväksytty suositeltavien kalojen listalle. Valinta perustui kotimaisen kasvatuksen vastuullisuuteen ja ekologisuuteen.

Lupakäytännössä suuntaus on yhä päinvastainen ja kotimainen kalankasvatus on edelleen viranomaisten punaisella listalla. Luvitus onkin jämähtänyt asenteissaan ja mielikuvissaan jonnekin 1990 -luvulle. Muualla maailmassa kalankasvatusta pidetään vihreänä alana, mutta meillä Suomessa ei.

Tulevaisuudessa on kyettävä tuottamaan yhä enemmän ruokaa. Maailmanlaajuisesti kasvuvauhti on kaikkein voimakkainta kalantuotannossa ja kalan kysyntä kasvaa jopa kaksi miljardia kiloa vuodessa.

Kalankasvatus on tutkitusti erityisen tehokas ja ilmastoystävällinen tapa tuottaa eläinproteiinia sekä hyvää ja terveellistä ruokaa. Suomessa tätä ei silti luvituksessa ymmärretä eikä kalankasvatusta kohdella tasapuolisesti muun ruokatuotannon kanssa.

Varsin kuvaavaa tässä suhteessa on Suomen ympäristökeskuksen viime viikolla julkaisemat uudet politiikkasuositukset, joissa Itämeren kalankasvatuksen kasvutavoitteiden edistäminen näyttäisi edellyttävän jopa maa- ja metsätalouden vesistökuormituksen vähentämistä.

Tutkittu fakta on, että kalanviljelyn kuormitus on nykyisin häviävän pieni ja monet muut tekijät kuormittavat vesialueita moninkertaisesti. Meriviljelyn luvituspilottien loppuraportissa (VN 38/2018) todettiin, että mallinnusten perusteella viljelyn kuormitus ei aiheuta merkittävää pitoisuuksien lisääntymistä edes lähialueilla ja että käytännössä muutoksia ei pystytä erottamaan taustapitoisuuden vaihteluista. Useimpien vesimuodostumien tila muuttuukin pääasiassa taustakuormituksen vaikutuksesta.

Luvituksessa kalanviljelyn laskennallinen kuormitus saa silti aivan liian suuren painoarvon. Edes kompensaatiolle ei ole katsottu voitavan antaa merkitystä, koska lainsäädäntöön ei ole saatu siitä säännöksiä. Tässäkin kohtaa lainsäädännön puutteellisuus kaatuu siis luvanhakijan vahingoksi. Itämerirehulla kalanviljelyn nettokuormitukseen voidaan kuitenkin vaikuttaa hyvin merkittävästi. Käytännössä itämerirehulla voidaan Itämerestä poistaa ravinteita jopa enemmän kuin kalankasvatus niitä sinne tuottaa.

Mainittujen Suomen ympäristökeskuksen politiikkasuositusten mukaan itämerirehu ei kuitenkaan poistaisi ravinteita Itämerestä. Tämä kannanotto on käsittämätön, sillä vaikka itämerirehulla ei haluttaisi nähdä riittävää paikallista vaikutusta, niin joka tapauksessa taustakuormituksen vähentämisessä sen merkitys on huomattava.

Pikainen asennemuutos ja tosiasioiden tunnustaminen on vihdoinkin vaadittava myös ympäristöpolitiikassa. Nykyaikainen kalatalous on luonnon ehdoilla tapahtuvaa toimintaa eikä kalankasvatus voi yksinään olla vastuussa muualta tulevasta monikymmenkertaisesta kuormituksesta.

Euroopan parlamentti on jo vuonna 2018 vaatinut, että taloudellinen kestävyys nostetaan ympäristöllisen kestävyyden rinnalle vesiviljelyn toimintaedellytysten parantamiseksi. Suomessakin lupakriteerit tulee pikaisesti uudistaa yhteensovittamalla elinkeino- ja ympäristöpolitiikka kilpailukykyisen ja kannustavan toimintaympäristön luomiseksi vesiviljelyalalle. Tämä työ ei siedä enää viivästystä.

Kalatalouselinkeinon toimintaedellytysten parantaminen on vihdoinkin saatava konkreettisten toimenpiteiden kohteeksi. Viranomaisten on muututtava rajoittajista mahdollistajiksi. Sen myötä saadaan myös lisää työtä ja työpaikkoja suomalaisille.

Heikki Mäkinen, toimitusjohtaja
Superior Salmon Trout Finland Oy

Ongelmalliset vesien tilaluokitukset

EU-tuomioistuimen Weser-tuomio (C-461/13) merkitsi vesien tilatavoitteiden tulemista oikeudellisesti sitoviksi ja tilan heikentämiskiellon kohdistumista jopa yksittäisiin laatutekijöihin. Tämä on kuitenkin vesiviljelyssä luvanhakijan kannalta useassa kohdin varsin ongelmallista.

Ensinnäkin, vesienhoitosuunnitelmilla ei alun perin lainsäädäntöä valmisteltaessa tarkoitettu olevan sitovia oikeusvaikutuksia. EU:n vesipuitedirektiiviä (2000/60/EY) kansallisesti täytäntöönpantaessa valmistellun vesienhoitolain (1299/2004) esitöissä on nimenomaisesti mainittu, että vesienhoitosuunnitelma ei vaikuttaisi suoraan luvan myöntämisedellytyksiin (HE 120/2004). Lisäksi esitöissä on todettu, että laista ei seuraisi suoria velvoitteita eikä suoria taloudellisia vaikutuksia toiminnan harjoittajille.

Oikeuskäytännön perusteella vesienhoitosuunnitelmat ovat siis saaneet merkittävää sitovuutta, jota niillä ei edes tarkoitettu olevan. Aiheellisesti voidaankin kysyä, täyttääkö nykyisen kaltainen lainsäädäntö edes perustuslaissa asetetut vaatimukset siitä, että velvollisuuksista tai ainakin niiden perusteista on aina säädettävä lailla (PeL 80§). Ainakaan luvanhakijan kannalta nykyisestä lainsäädännöstä seuraavat velvoitteet ja taloudelliset vaikutukset eivät ole ennakoitavissa.

Toiseksi, vesienhoitosuunnitelmissa olevat luokitukset ja niiden määritysperusteet eivät suinkaan ole yksiselitteisiä. Meriviljelyn luvituspilottien loppuraportissa (VN 38/2018) on listattu peräti yhdeksän tilaluokitukseen vaikuttavaa tekijää, joita voitiin pitää epävarmoina. Silti lupakäytännössä nämä epävarmat määritykset estävät tai rajoittavat perusteltujakin hankkeita.

Tilaluokitukseen sisältyy matemaattisten taustatietojen lisäksi aina myös arviointia. Lisäksi osa luokituksista on laskennallisten tietojen puuttuessa tehty puhtaasti arvioimalla. Luvanhakijan pitäisi silti mallinnuksella pystyä osoittamaan, että hankkeesta ei ole luokitukseen heikentävää vaikutusta. Arvioihin perustuvia luokituksia ei kuitenkaan ole objektiivisesti mahdollista mallintaa, koska jo lähtötiedotkin ovat puutteelliset eikä järjestelmä ole läpinäkyvä. Ongelmia aiheutuu myös siitä, että hankkeen vaikutusalue ei yleensä vastaa vesimuodostuman kokoa. Lisäksi virallista ja julkista tietoa kohdealueen muutosherkkyydestä ei ole edes olemassa. Ylipäätään luokituksesta ja mallinnuksesta ei ole olemassa riittävän tarkkoja ohjeistuksia.

Kolmanneksi, kalanviljelyn kuormitus on nykyisin häviävän pieni ja monet muut tekijät kuormittavat vesialueita moninkertaisesti. Meriviljelyn luvituspilottien loppuraportissa todettiin, että mallinnusten perusteella viljelyn kuormitus ei aiheuta merkittävää pitoisuuksien lisääntymistä edes lähialueilla ja että käytännössä muutoksia ei pystytä erottamaan taustapitoisuuden vaihteluista. Useimpien vesimuodostumien tila muuttuukin pääasiassa taustakuormituksen vaikutuksesta.

Luvituksessa kalanviljelyn laskennallinen kuormitus saa silti aivan liian suuren painoarvon. Edes kompensaatiolle ei ole katsottu voitavan antaa merkitystä, koska lainsäädäntöön ei ole saatu siitä säännöksiä. Tässäkin kohtaa lainsäädännön puutteellisuus kaatuu siis luvanhakijan vahingoksi. Itämerirehulla kalanviljelyn nettokuormitukseen voidaan kuitenkin vaikuttaa hyvin merkittävästi. Vaikka sillä ei haluttaisi nähdä riittävää paikallista vaikutusta, niin taustakuormituksen vähentämisessä sen merkitys on joka tapauksessa huomattava.

Meriviljelyn luvituspilottien loppuraportissa rannikoiltamme löytyi runsaasti vesialueita, jonne vesiviljelyä voidaan lisätä vaarantamatta vesimuodostumien hyvää tilaa. Tunnistetuille alueille mahtuisi helposti jopa vesiviljelystrategiassa (VN 4.12.2014) tavoiteltu kalanviljelyn kasvu, jolloin Suomen nykyinen kasvatusmäärä saataisiin kaksinkertaistettua. Tämä on mahdollista saavuttaa lupakäytännön muutoksella nopeastikin. Mikäli siihen ei löydy tahtoa, on epäselvään lupakriteeristöön saatava pikaisesti muutos lainsäädäntöteitse.

Heikki Mäkinen, toimitusjohtaja
Superior Salmon Trout Finland Oy

Linkkejä:
Oikeustapauskommentti ratkaisusta KHO 2019:166 (Edilex)
Pintavesien tilaluokitukset ja hankkeiden vaikutusarvioinnit (Gaia Consulting)

Lohirekkaralli Norjasta jatkuu

Norjan vientitilastojen mukaan tuoretta norjalaista lohta lähetettiin vuonna 2020 Suomeen kaikkiaan noin 26,2 miljoonaa kiloa. Viennin arvo oli euroissa yli 122 miljoonaa. Lisäksi norjalaista kirjolohta lähetettiin Suomeen noin 3,6 miljoonaa kiloa ja arvoltaan noin 15 miljoonaa euroa.

Norjalaisen lohen ja kirjolohen tuonnin määrä on siis keskimäärin noin 573 tonnia ja arvoltaan yli 2,6 miljoonaa euroa viikossa. Taikka vastaavasti yli 81,6 tonnia ja yli 376.000 euroa joka ikinen päivä.

Norjan tuonnin mittapuuta mietittäessä on hyvä muistaa, että kotimaisen kirjolohen kasvatus on rajoitusten jälkeen vakiintunut 12 – 14 miljoonaan kiloon vuodessa. Yksistään norjalaista lohta ja kirjolohta tuodaan siis Suomeen yli kaksinkertainen määrä. Tämän lisäksi Suomeen tuodaan vuosittain lähes 10 miljoonaa kiloa kirjolohta Ruotsista ja viime vuosina myös tanskalaisen kirjolohen tuonti on lisääntynyt.

Suomessa on kyllä laadittu visioita ja strategioita kotimaisen kalankasvatuksen lisäämisestä, mutta niiden toteutus on jäänyt pahasti ontumaan. Niinpä nykyisin enää alle viidesosa suomalaisten syömästä kalasta on kotimaista. Koko kotimainen kalatalousala kaipaakin päättäjiltä pikaisesti käytännön toimia.

Jokaisesta tuontilohikilosta maksetaan monta euroa ulkomaille. Nämä rahat saisivat mieluummin jäädä kotimaahan. Kansantaloudellisesti on täysin kestämätöntä tuoda kalaa suomalaisten syötäväksi ulkomailta. Kotimaisen kalan kulutuksen nostaminen toisi lisää työtä ja työpaikkoja suomalaisille.

Heikki Mäkinen, toimitusjohtaja
Superior Salmon Trout Finland Oy

Norjan lohenkasvatus on miljardibisnes

Norwegian Seafood Council on julkaissut vuoden 2020 kala-alan vientiluvut. Koronasta huolimatta vienti takoi jälleen ennätyslukuja.

Pelkästään kasvatetun lohen vienti on Norjassa noin seitsemän miljardin euron bisnes vuodessa. Yhdessä viikossa lohiviennin arvo on siis keskimäärin lähes 135 miljoonaa euroa.

Viime vuonna Norjasta vietiin kasvatettua lohta 1,1 miljardia kiloa. Suomessa kirjolohen kasvatusmäärä on rajoitusten jälkeen vakiintunut 12 – 14 miljoonaan kiloon vuodessa. Norjasta lähtee siis lohta pelkästään vientiin noin kahdeksankymmentäkertainen määrä.

Yhdessä viikossa Norjasta viedään lohta keskimäärin reilut 21 miljoonaa kiloa. Se on puolitoistakertainen määrä Suomen koko vuotuiseen kirjolohen kasvatusmäärään verrattuna. Mittakaavaero norjalaisen lohen hyväksi on murskaava.

Suomessakin on kyllä saatu aikaiseksi visioita kalankasvatuksen lisäämisestä. Niiden toteutus on valitettavasti vain jäänyt lapsenkenkiin.

Niinpä norjalaisen lohen rekkaralli Suomeen jatkuu yhä edelleen ja suomalaisten syömästä kalasta enää alle viidesosa on kotimaista. Samalla tuontilohien rahavirta lähetetään ulkomaille sen sijaan, että sillä luotaisiin lisää työtä ja työpaikkoja suomalaisille.

Heikki Mäkinen, toimitusjohtaja
Superior Salmon Trout Finland Oy

Joulupukille

Meriviljelyn luvituspilottien loppuraportissa (VN 38/2018) rannikoiltamme löytyi runsaasti vesialueita, jonne vesiviljelyä voidaan lisätä vaarantamatta vesimuodostumien hyvää tilaa. Tunnistetuille alueille mahtuisi helposti vesiviljelystrategiassa (VN 4.12.2014) tavoiteltu kalanviljelyn kasvu, jolloin Suomen nykyinen kasvatusmäärä saataisiin kaksinkertaistettua. Tämän lisäksi avomerialueilla on vielä reilusti uutta kasvumahdollisuutta.

Rannikon ekologisen tilan määritystapa on monissa vesimuodostumissa epäselvä. Määritysperusteissakin on hyvin monenlaisia epävarmuuksia. Mainitussa loppuraportissa oli listattu peräti yhdeksän tilaluokitukseen vaikuttavaa tekijää, joita voitiin pitää epävarmoina. Weser-ratkaisun myötä määritykset ovat tulleet oikeudellisesti sitoviksi, mikä ei kuitenkaan ollut lainsäädännön alkuperäinen tarkoitus. Nyt epävarmat määritykset estävät tai rajoittavat perusteltujakin vesiviljelyhankkeita.

Kalanviljelyn kuormitus on nykyisin häviävän pieni. Monet muut tekijät kuormittavat vesialueita moninkertaisesti. Mallinnusten perusteella viljelyn kuormitus ei aiheuta merkittävää pitoisuuksien lisääntymistä edes lähialueilla. Käytännössä muutoksia ei pystytä erottamaan taustapitoisuuden vaihteluista. Useimpien vesimuodostumien tila muuttuukin pääasiassa taustakuormituksen vaikutuksesta. Luvituksessa kalanviljelyn laskennallinen kuormitus saa kuitenkin aivan liian suuren painoarvon.

Itämerirehulla kalanviljelyn nettokuormitukseen voidaan vaikuttaa merkittävästi. Sillekään ei kuitenkaan anneta luvituksessa merkitystä, koska lainsäädäntöön ei ole saatu aikaiseksi säännöksiä kompensaatiosta. Nykyiset lupakriteerit eivät ylipäätään kannusta kehittämään rehuja entistäkin vähäpäästöisimmiksi.

Vesiviljelyn lukuisissa kasvuvisioissa tavoiteltu tuotannon lisäys edellyttäisi elinkeinopolitiikan nostamista ympäristöpolitiikan rinnalle. Tämä oli havaittu vesiviljelystrategiassa ja jo sitä edeltäneessä kansallisessa vesiviljelyohjelmassakin (VN 19.6.2009). Kuluneen reilun kymmenen vuoden aikana ei edistymistä silti ole tapahtunut.

Tänä jouluna kalatalousalan katseet kohdistuvat valmisteltavana olevaan kotimaisen kalan edistämisohjelmaan. Toivomme joulupukin tuovan alalle ison muutoksen, jotta muualla maailmassa kovassa kasvussa oleva vesiviljely lähtisi vihdoinkin meilläkin nousuun. Toivottavasti jo tulevana vuonna nähdään merkittäviä edistysaskeleita.

Heikki Mäkinen, toimitusjohtaja
Superior Salmon Trout Finland Oy

Tuontilohi vallannut markkinat

Luonnonvarakeskuksen tilastojulkistuksen mukaan suomalaiset kuluttivat vuonna 2019 lohikaloja 5,4 kg asukasta kohti. Siitä kotimaista kirjolohta oli vain 1,3 kg. Ulkomailta tuotua kirjolohta ja lohta kulutettiin lähes nelinkertaisesti eli 4,1 kg.

Kotimaisen kalan käyttöön vaikuttaa tietysti paljon sen saatavuus. Kasvatetun kalan osalta tilanne on valitettavasti täysin selvä. Vielä 1990 -luvun alussa kirjolohta kasvatettiin lähes 20 miljoonaa kiloa vuodessa eikä tuontia tarvittu. Nyt kotimaisen kirjolohen kasvatus on rajoitusten jälkeen vakiintunut 13 – 14 miljoonaan kiloon vuodessa. Lohikalojen tuonti on samaan aikaan noussut jopa kolminkertaiseksi kotimaiseen kasvatukseen verrattuna.

Vielä tämän vuosituhannen alussa kotimaista kirjolohta käytettiin elintarvikkeeksi enemmän kuin tuotua lohikalaa. Vuonna 2000 kotimaista kirjolohta syötiin 1,6 kg ja tuontilohia 1,2 kg per henkilö. Sittemmin tilanne huonontui nopeasti ja vuodesta 2003 lähtien ulkomaisia lohikaloja on syöty enemmän kuin kotimaista kirjolohta. Viimeisen kymmenen vuoden luvut ovat peräti murskaavia.

Lohikalojen käyttö elintarvikkeeksi vuosina 2010 – 2019

Vuodet 2011 – 2014 olivat kotimaisen kirjolohen osalta erittäin synkkiä. Silloin kirjolohen osuus kaikista syödyistä lohikaloista oli selvästi alle viideosan ja vuonna 2012 jopa alle kuudesosan. Viimeisen kymmenen vuoden keskiarvossa kotimaista kirjolohta on syöty vain viidesosa kaikesta käytetystä lohikalasta.

Ylipäätään kotimaisen kalan kulutus on koko ajan pienentynyt ja ulkomaisen kalan käyttö lisääntynyt.

Kalan kulutus Suomessa, lähde Luonnonvarakeskus
Kotimaisen kalan käyttö elintarvikkeeksi vuosina 2000 – 2019 kg/hlö
Tuontikalan käyttö elintarvikkeeksi vuosina 2000 – 20019 kg/hlö

Vuonna 2000 kotimaista kalaa käytettiin elintarvikkeeksi vielä 6,1 kg ja ulkomaista kalaa 6,2 kg per henkilö. Viime vuonna kotimaista kalaa käytettiin enää 3,8 kg ja ulkomaista kalaa 9,6 kg asukasta kohti.

Kansantaloudellisesti on täysin kestämätöntä tuoda kalaa suomalaisten syötäväksi ulkomailta. Kalan vuotuinen kauppatase on jo yli 350 miljoonaa euroa negatiivinen. Kotimaisen kalan kulutuksen nostaminen toisi lisää työtä ja työpaikkoja suomalaisille.

Koko kotimainen kalatalousala kaipaa nyt päättäjiltä pikaisesti käytännön toimia. Juhlapuheista on jo vihdoinkin päästävä konkreettisiin tekoihin asti.

Heikki Mäkinen, toimitusjohtaja
Superior Salmon Trout Finland Oy